Me olemme siskokset Satu ja Minja Rautavaaralta, Pohjois-Savosta ja olemme Home Like Heavenin omistajat. Tällä hetkellä valikoimaamme kuuluu kodintekstiilituotteiden lisäksi piensisustustuotteita, kynttilöitä ja paikallistuotteita.

Tekstiilituotteemme ovat 100% korkealaatuista puuvillaa ja konepestäviä. Tyynyjen päälliset ovat irrotettavia ja siten helppo pestä. Korkealaatuisen puuvillan ansiosta tuotteet ovat kestäviä, eivätkä saumat mene pilalle konepesunkaan jälkeen. Tyynyjen lisäksi tekstiilituotteisiimme kuuluvat saunatekstiilit, keittiötekstiilit ja piensisustustuotteet.

Tyynyt ovat helppo tapa piristää sisustusta!

Kun aloitimme toiminnan kehitimme etenkin tukkumyyntipuolta. Vuodenvaihteessa 2019-2020 teimme kovasti töitä saadaksemme nimeämme kodinsisustustukkuna kasvatettua, jotta voisimme laajentaa tuotevalikoimaamme. Saimmekin positiivisen vastaanoton monilta yrityksiltä ja kaikki vaikutti menevän erinomaisesti. Nyt viime viikkoina koronaviruksen aiheuttama asiakaskato näkyi tietenkin myös meidän myynneissämme; kivijalkamyymälät menettivät asiakkaansa eivätkä tällä hetkellä tilaa uusia tuotteita. Päätimme siis avata verkkokaupan myös kuluttajille! 

Tehdessämme päätöksen aloittaa liiketoiminta Home Like Heaven-brändin parissa halusimme ehdottomasti olla tulevaisuudessa tukemassa kasvavassa määrin suomalaista tuotantoa. Nyt tämä alkaa vihdoin käydä toteen ja valikoimaamme kuuluukin suomalaisen suunnittelun lisäksi täysin Suomessa tuotettua hunajaa Pohjois-Savosta ja paikallista tuotantoa olevia puutuotteita. Olemmekin niin innoissamme tämän uuden tuoteryhmän ”paikallistuotteet” synnystä!

73900-hunaja löytyy nyt verkkokaupastamme!

Haluamme jatkossa kasvattaa etenkin hunajan ja puun roolia tuotteissamme, sillä nämä tuotteet kuvaavat hyvin myös arvojamme. Rakastamme luontoa ja luonnollisuutta. Maalaisromantiikka tyylilajina on myös lähellä sydäntämme. Hunajan lisäksi etenkin ihanat puiset tuotteet ovat vieneet meidät mennessään. Puutuotteet tuotetaan paikallisesti alusta loppuun; puut valitaan huolella jo kaatotuomion saaneista puista ja jokainen osa niistä käytetään.

Poelli on yksi paikallisesti tuotetuista puutuotteistamme.

Kaiken tämän epävarmuuden ja poikkeustilan keskellä olemme positiivisin mielin ja innoissamme tulevasta. Haluamme tukea ja tehdä yhteistyötä muiden yrittäjien kanssa niillä tavoin kuin vain voimme. Uskomme vahvasti, että yhteistyössä on voimaa eikä muiden auttaminen ja tukeminen ole pois meiltä keneltäkään!  

Jos sinulla on siis tuotetoiveita tai yhteistyöehdotus, otathan rohkeasti yhteyttä meihin sähköpostitse: info(at)homelikeheaven.com!